Aattelinpa tulla tänne kirjoitteleen aikani kuluksi (töitähän siis ei ole, kröhöm...) ja ihan ekana tässä nyt on taas paasattava ittelleni että ONKO NIITÄ KAKKUJA PAKKO POPSIA?! Eli siis, ihanat työkaverit (8 kpl miehiä) ovat tuoneet tällä viikolla joka päivä kakkua ja pullaa tauolle. Tässä tämän heikkohermoisen saldo:

Maanantai: Perheleipurien Pirteät pullat 1 kpl, Pirkka suklaahippukakku 2 siivua (á n. ½ cm)

Tiistai: Pirkka suklaahippukakku 1 siivu (n. 1 cm)

Keskiviikko: Pirkka suklaahippukakku 1 siivu (n. ½ cm)

Arghh!! Ja tänään on meidän Peten veli tyttöystävineen tulossa kahville ja Pete aikoo mennä ostamaan pasteijoita. Kevyitä, mutta kuitenkin. Okei eihän mun oo pakko syödä niitä, mutta sitten päästään siihen tyttöystävään (tai siis kihlattu se jo on, vaikka seurustelua heillä takana kai jotain 2 kk). En tunne tyttöysttävää lainkaan ja hän on minua 6 vuotta nuorempi (!!!). En halua antaa itsestäni mitään nirppanokkamielikuvaa tyyliin "en syö noita lihottavia pasteijoita, vedelkää te vaan ja lihokaa". Eli siis pakko esittää ihan normaalia, ja siihen kuuluu pasteijan popsimiset.. Kunhan en syö liikaa, tai se saa musta kauheen ahmattimielikuvan! Mutta siis vaikutustahan en tähän tyttöön halua eikä kiinnosta tehdä. Mulla ei (ikävä kyllä) ole minkäänlaista kiinnostusta tutustua koko henkilöön kun jo ensitapaaminen oli niin ärsyttävä että.. Tulin paikalle ja esittelin itseni. Hän ei esitellyt itseään eikä kätellyt. Ei tainnut oikeestaan edes katsoa päinkään. Hymähti vaan jotain ja jatkoi leegojen rakentamista (Peten 11-v veljen kanssa). ARGH!! H*****in teini!!!!!!

Joops, mutta muuten syömiset on ollu ihan mukavalla mallilla. Ostin maanataina semmosen "pienen" 5½ kilon meloonin ja tänään otin viimeiset siivut siitä töihin! Vetelin niin himooni sitä että kävi jopa niin, että yleensä kun en koskaan käy yöllä vessassa, niin nyt parina yönä oon joutunu käymään kun oon vedelly vähän vesimeloonia iltapalaks...  Ja kävin itseasiassa maanantaina lenkillä!! Hip hip hurraa!! En vaan osaa hengittää oikein tai jotain, kun kokeilin siinä sitten hieman hölkkäilyäkin niin ei oltu ku reilu viitisen minuuttia oltu lenkillä kun mua rupes pistään kylkiluitten alle.... No, se meni onneksi ohi, mutta oli tosi ikävä fiilis jälleen kerran.  Niin ja sitten ihmettelin, että miten olkapää voi tulla lenkillä kipeeks?? Hitto.. En vaan vieläkään löytänyt semmosta nautintoa lenkkeilystä, en vaan tiedä koska se löytyisi..

Eilen kun katseltiin yleisurheilua tv:stä ja aloin puhua urheilukoulusta, jossa lapsena kävin, Pete kysyikin niin hyvin että mihin ihmeeseen se mun liikuntainnostus on kadonnut kun kerran pienenä kävin sellaisessa. Niinpä. En tiiä oikeen itsekään. Kai se silloin pienenä oli helppoa kun muutenkin tuli juostua ympäriämpäri.. Harrastin myös kilpauintia ja jumppaa, mutta kaikki jätettiin kesken jonkun tyhmän syyn takia.. Urheilukoulu siksi, että "kun siellä menee koko kesä, ei ehdi lomailla yhtään". Jumpan lopettamisen syytä en muista.. Olinko niin pieni etten uskaltanut käydä siellä yksin..? Ja uinti loppui oikeestaan siihen, kun valmentaja alkoi ilmoittaan mua ja kaveriani kisoihin kysymättä meiltä, ja sitten valitti kun meille ei sopinut se kisapäivä. Valitti siis siitä että kalliit ratamaksut maksettiin ja sitten ei ilmestytä paikalle... Olis voinut meille etukäteen ilmoittaa ja kysyä sopiiko se päivä jne. Eikä me mitään huippuja oltukaan. Kävin kaksissa kisoissa ja olin kummallakin kerralla 10 viimeisen joukossa. Osallistujoita oli kuitenkin ainakin 50. Huh!

Jeps, mutta josko sitä sittenkin tekis töitä. Nyt on kumminkin semmonen homma menossa että siihen ei tietokonetta tarvita...